Pihakirppis

Kirpputorit ovat nyt pop. Kuopiossa uusia kirpputoreja on avattu kuin sieniä sateella ja kansallinen siivouspäivä toi kirpparit myös ulos - auringon alle.

Kaverin kanssa oltiin tietenkin ajan hermolla ja tuotiin oma panoksemme naapuruston kirpparipäivään.

Valmistautumista ei juuri tarvittu, vain käynti ullakolla ja muutaman muovikassin roudaaminen sadan metrin päähän - toki tämänkin matkan liikuimme ekologisista syistä autolla. Myyntipaikaksi valitsimme aurinkoisen nurmikkokaistaleen, josta oli esteetön näköala viehättävän oloisiin kanssamyyjättäriin. Pöydän virkaa toimitti taloyhtiön pihalla kauan kököttänyt maalausteline. Kerrassaan mainio aloitus lauantaille. 

Myyntiartikkeleita oli kirpputorimaiseen tapaan laidasta laitaan. Myimme lähinnä vaatteita, urheiluvälineitä, erillaisia tallenteita ja retkeilyvarusteita. Myymistä tärkeämpää taisi kuitenkin olla se sosiaalinen ilmapiiri ja ihmisten kanssa jutustelu. Kesän tullen ihmiset muuttuvat kertaheitolla iloisemmiksi ja puheliaammiksi, enää ei murjoteta talvipesissä. 

Herätimme kaverin kanssa asiakkaiden kiinnostuksen taitavalla supliikillamme ja aktiivisella myöntityöllämme. Kaveri pisti kentällä parastaan ja myynnin ammattilaisena alkoi kauppa käydä niin että vaihtorahaa joutui hakemaan useampaankin kertaan.

Juonionlahti

Edellisenä kesänä tuli käytyä pari kertaa Varkaudessa kiipeilemässä, paikkana oli erittäin jylhä Vattuvuori. Siinä saman kaupungin lähistöllä sijaitsee myös Juonionlahti. Paikka löytyy ajelemalla Joensuuta kohti tietä 23, parinkymmenen kilometrin päähän Varkaudesta. Juonionlahdelta löytyy reittejä boulderointiin lähes kaikista luokista.

                                                                             Route 9

Juonionlahden kiviröykkiön päältä avautui kauniin suomalaishenkiset maisemat Paljakka järvelle. Istuimme kaverin kanssa pimenevää iltaa ihastellen luonnon hiljaisuutta.

Kovaa ajoa Jyväskylässä

Kävin viikonloppuna seuraamassa kaverin MTB-kisoja. Kisat pidettiin Jyväskylän Harjulla. Aivan uskomattomia suorituksia tuollaiset kisarykäisyt. Kilometrin pituista kiekkoa 15 kierrosta ylä- ja alamäkeä sykerajoilla jotka eivät taatusti ole mukavuusalueella. Itselleni tuli hiki jo pelkästä katselusta.

Kaveri lähti kisoihin löysin rantein, vanhana pelimiehenä hän osasi ajoittaa kisakunnon juuri nappiin - Nesteytys hoidettiinkin jo ennakkovalmisteluiden mukaan huoltoautossa matkalla Varkaudesta Jyväskylään.

En ole aiemmin käynnyt katselemassa pyöräkisoja, mutta paikalla olleiden ihmisten paljous kyllä yllätti. Kisoihin osallistui paljon porukkaa ja ihmisiä tuntui olevan kaikkialla. Ehkä ihmisten paljous johtui samaan aikaan olleesta yläkaupungin yö - tapahtumasta. Paikalle osui myös muita vanhoja kavereitani, jotka tietenkin halusivat poseerata kisojen ennakkosuosikin kanssa.

Itse kisa kesti vain hetken ja oli erittäin intensiivinen. Kaverikin pääsi maaliin kunnialla ja nimi laitetiin muistiin jyväskylässä. Kisan lopputuloksesta ei tosin juuri ollut tietoa huoltoauton jo lähtiessä takaisin kohti Savoa.

Jyväskylän kokoisen kyläpahasen teknisistä valmiuksista ei juuri ollut tietoa. Siispä varauduimme savosta lähtiessämme sopivalla määrällä käteistä.

Salamajärven kansallispuisto

Salamajärven kansallispuisto sijaitsee Suomenselällä. Keski- ja pohjoispohjanmaan sekä Keskisuomen villillä rajaseudulla. Kuopiosta sinne ajelee vajaat kolmisen tuntia. Lähimmät isommat taajamat puiston vieressä ovat Kinnula ja Kivijärvi. Toki Perhon voi laskea taajamaksi ja se saattaa olla jopa kasvava paikka, onhan Perhossa yksi Suomen suurimpia Lestadiolaisyhteisöjä.

Luonnonpuisto on perustettu 1982. ja se on noin 6100 hehtaaria iso. Eli hiukan isompi kuin itselleni tutumpi Pyhä-häkin kansallispuisto aivan Salamajärven alapuolella. Pyhä-häkki taisi olla muistaakseni pienin maamme kansallispuistoista.

Ajelimme vaimon kanssa Sawosta Keskisuomeen ja sieltä sitten pohjanmaan rajalle. Salamajärvi oli itselleni vielä suhteellisen tuntematonta aluetta, niinpä emme jättäneet autoa netissä suositeltuun pysähtymispaikkaan Ison-Koirajärven rannalle, vaan pienelle Risuperän parkkipaikalle, josta sitten samoilimme Salamanperän luonnonpuiston kautta itse kansallispuistoon. Iso-koirajärven rannalla olisivat olleet kansallispuiston reitistön varsinainen aloituspaikka ja opasteet. Ajattelimme vähän lämmitellä jalkojamme puistoa varten 7 kilometrin alkurykäisyllä.

Jälkeenpäin pitää kyllä todeta että ellei nauti ihan vain metsässä kävelystä aivan erityisen paljon, oli Salamanperän luonnonpuiston osuus Salamajärven kansallispuistosta aika turha rasti. Suurimmaksi ilmiöksi Salamanperän tympeällä reitillä nousivat sammakot. Sammakoita oli todellakin joka puolella. Sadan metrin alueella laskimme esiintymistiheydeksi ainankin 37 kurnuttavaa yksilöä. Sammakot alkoivat jo käydä ihan riesaksi päivystäessään polulla ja pitkoksilla. Kiimaiset pulleat veitikat harrastivat irtoseksiä pitkin ja poikin metsää – ja minä luulin tulevani kansallispuistoon rauhoittumaan.

Tässä yksi pariskunnista mielipuuhissaan

Iso-koirajärveltä lähti sitten useampikin reitti itse kansallispuistoon. Kiersimme itse ns. Vaatimen kierrosta. Tarkoituksena oli nähdä alueella liikkuvia suurpetoja tai edes alueen tunnuslaji – Metsäpeura. Jälkimmäisestä näkyi uskomaton määrä niiden tuottamaa ulostetta. Suurpetoja emme nähneet, ellei niistä yksi ollut se olento joka suureen ääneen röhnöttäen yritti aamuneljän aikaan varastaa avattua lihapullapussia teltan absidista – havaintoa edellisestä eläimestä en saanut, koska se ryntäsi karkuun teltan vetoketjun äänen säikäyttämänä.

Jos rakastaa pitkospuita, voi alueella viettää pidemmänkin aikaa. Kaikki reitit ovat joko erittäin vaikeaa kivikkoista polkua, tai tasaista pitkosta. Pitkospuut ovat osittain huonossa kunnossa, mutta niitä on kivikkoisten muinaisrantojen rakkapeitteen vuoksi ripoteltu alueelle runsaasti. Paljon oli alueella autiota nevaa ja ikimetsää. Pitkospuiden halkomaa hiljaisuutta.

Kevään ensimmäinen telttayö tuli vietettyä vasta pari kertaa käytetyssä uudessa tunnelissa. Fjällrävenin Abisko mallinen tunneli tuntuu yö yön perään todella hyvälle valinnalle. Entisen The north facen Tadpole 23DL malliin verrattuna Abisko Lightweight on oikea tilaihme. Kevyt ja näyttävä teltta - toimivilla ominaisuuksilla. Testasimme sitä ensimmäistä kertaa Kebnekaisella viime syksynä ja täytyy sanoa että olen ollut tyytyväinen paino/tila suhteeseen.  

Aamu valkeni kauniisti Salamajärvellä, huolimatta erittäin huonosti nukutusta yöstä. Vika ei ollut teltan, vaan sinne pyrkivän liian innokkaan faunan.

Majava

Löysin viikonloppuna Keskisuomesta tuttuja jälkiä. Kesän mahdollisia melontareittejä Viitasaarella kartottaessani tuli vastaan ison jyrsijän jälkiä. Paikallinen majava oli jättänyt varsin näkyvät työnjäljet tutun koskireitin varteen.  

Yllätyin todella paljon jyrsijän työmaa-alueen laajuudesta. Toki eläin voi painaa lähelle 30kiloa, mutta silti asialla tuntui olleen erittäin grandioottiset haaveet itsestään omaava yksilö. Itsetietoinen eläin oli yrittänyt kaataa puita joiden ympäri en saanut edes käsiäni pujotettua. 

Työnjälki jätti vähän toivomisen varaa, puita oli aloitettu kaatelemaan sieltä sun täältä ja osa työmaasta jätetty kesken. En tiedä onko eläimen motivaatiossa ollut ongelmia, vai onko tämä lajin tyypillinen tapa toimia, mutta työ näytti kuin metsän vuokrafirman tekemältä.

En ole majava-asiantuntija, mutta 1900-luvulla uudelleen istutettu kanadan majava on tiedettävästi se kookkaampi yksilö majavien suvusta, joten lähtisin veikkaamaan tämän metsurin olleen Kanadalaista sukutaustaa.  

Kyseisen majavan pesää en löytänyt vaikka seurasin työn jälkiä ylävirtaan tulva-altaalle asti. Myöskään itse eläintä ei näkynyt, hyvä niin, luultavasti se olisikin ollut aikamoinen mörkö. En tiedä eläimen paikkauskollisuudesta, mutta lähialueelta Kymönkosken puolelta löysin jo kauan sitten hylätyn pesän. Uskomattoman vaivan tuo eläin näkee pesänsä rakentamiseen.  

Kolopesijöiden auttajat

Kevät tulee vauhdilla ja linnut alkavat sirkutella puissa. Nykyisissä talousmetsissä ei juuri täällä savossakaan löydy kolopesijöille ikääntyneitä kolopuita pesimäpaikoiksi. Päätettiin kaverin kanssa auttaa nykyajan uusavuttomia lintuja ihan hyvää hyvyyttämme. Linnunpönttöjen sijoituspaikaksi valitsimme yhteisen anoppilamme maalla Lapinlahdella (kummallakin on pieni omistusosuus perheen siskoksista) Kaupunkiin ei nyt kukaan halua lintuja pyörimään räystäisiin. 

Itseasiassa kokemusta kapungistuneiden kolopesijöiden aiheuttamista ongelmista on minulla tältäkin vuodelta. Aivan katonrajassa talossamme asuu vanhassa tuuletusaukossa lintu (äänistä päätellen kokoluokaltaan vähintään strutsi) joka paikkauskollisuuttaan ihastuttaa asuntoa jokainen kevät. Onnea linnulle hyvästä asunnonvalinnasta.

Linnunpöntön suunnittelu ei ole niin simmpeliä kuin voisi luulla. Jokaisella on varmasti mielessään omat räpellyksensä ala-koulun erityisryhmän tunneilta, mutta nyt lähdettiin tekemään laatua, olihan tekijöinä ammattimiehet. Oikeat kokoluokat ja aukkojen mitat sekä syvyys löydettiin tietenkin kovan tutkimuksen kautta. Alan kirjallisuuteen tutustuttiin teemaan sopivasti ulkoilmassa ja sahanpurun keskellä.

Itselleni tuli uutena asiana ainakin se, että alunperin lintujen pöntöt olivat tehty pyyntiä varten. Vasta 1800-luvulla niiden avulla alettiin suojelemaan maan katoavaa kolopesijä kantaa.

Tiasten ja muiden pienten lentelijöiden asumusten suuaukot olivat halkaisijaltaan enintään 28mm. Telkälle ja pöllöille sekä oraville (kaverin suosikki liito-orava) aukon halkaisija sai olla jopa yli 50mm. Jopa 150-200mm. Niinpä valinnanvaraa oli. Päätimme tehdä kaksi erikokoista pönttöä eri tarkoituksiin.

Kahden miehen pajamme valmisti pöntöt rakkaudella. Oikeastaan näiden luksuslukaalien kutsuminen pöntöksi on jonkinlainen asunnon arvonalennus. Irrotettavalla pohjalla varmistimme helpon asunnon vuosisiivouksen ja tumman huopakaton suojassa on lintujen mielyttävä kuunnella sateenropinaa Suomen suvessa. Suuaukon nerokas metallinen suojaus estää liian halukkaiden kanssapesijöiden ja petojen tunkeutumisen suuaukosta. Suunnittelussa otettiin huomioon myös katon asento ja kiinityspisteet. Kaikenkaikkiaan kaunista skandinaavista designia.

 

Valmiit asunnot sijoitettiin lähimetsään paikallisen lintutieteilijän avustuksella. Vuosien kokemus pönttöjen sijoittelusta ja sijoituskorkeudesta tuli tarpeeseen.

Valamo

Suhteellisen kylmänä ja sitkeänä jatkunut kevätsade antoi idean käydä lyhyellä kotimaan matkalla. Parin puhelun jälkeen kohteeksi valikoitui Heinäveden uusi Valamo. 

Matkaa Kuopiosta Heinäveden nähtävyyteen oli reilu sata kilometriä. Tarkoitus oli lähinnä käydä rehellisellä viininhakureissulla, mutta osallistuimme matkalla myös ortodoksiseen messuun ja ihastelimme matkalla pienten kylien eksotiikkaa.

Uutisoinnin mukaan Bensan hinta on nyt alimmillaan muutamaan kuukauteen, kyllä se silti pahalle tuntuu.

Suomen maisemaan kuuluvat olennaisena pienet kirkonkylät, joiden lävitse kulkevat useat pääteistäkin. Tieltä kannattaa aina poiketa tilaisuuden tullessa vaikka ohitse (lävitse) ajettava kylä tuntuisi kuinka pienelle tahansa. Todellisia helmiä maakuntamatkailuun voi löytää aivan yllättäen.

Pääsin ihmettelemään ehkä elämäni sekavinta kirpputoria. 9-Tien varrella sijaitseva kirpputori sisälsi hämmentävän hangaarin joka oli täynnä toisenkädentavaraa. Yhdestäkään artikkelista ei löytynyt hintalappua. Myyjänvirkaa toimittanut mieshenkilö antoi asiakkaiden penkoa rauhassa eikä ilmaantunut itse häiritsemään ostopäätöksiä. Suosittelen.

Paluumatkalla testailtiin maastoajo ominaisuuksia Mondeosta ja Luostarintieltä käännyttiin Vehmersalmelle. Tarkoituksena oli käyttää tulomatkalla yhtä paikallista harvinaisuutta - Puutossalmen lossia. Suomessa on jäljellä enää vajaat 40 lossia. Kuopion alueella niitä on kaksi, edellämainitun paikan lisäksi toinen löytyy lähialueelta Vaajasalosta. Kesällä sillä taittuu rattoisasti matka Vaajasalon viinitilalle, tai ainakin sieltä pois.