Lentävien lintujen talo

Jo pidemmän aikaa, oli seinän takaa kuulunut outoja ääniä. Yritin parinakin aamuna paikallistaa äänen aiheuttajaa huonolla menestyksellä. Ääni kuului jostakin katonrajan tuntumasta ja tuntui aina siirtyvän hiukan eri paikkaan. Nopeita nakutuksia ja liikkeen tuntua - Jotain eläimellistä. 

Yläkerrassa oli silloin tällöin majaillut koira, ja 1920-luvulla rakennetussa talossa viihtyi varmasti kaikkia faunan edustajia sulassa sovussa kattohirsien kätköissä. Niinpä annoin asian olla. 

Naapuri otti kuitenkin asian esille eräänä päivänä. Yhdessä päädyimme siihen tulokseen, että äänten aiheuttaja ei ollut kumpikaan meistä - mikä oli tietenkin mieltä huojentava vaihtoehto. Olisihan se kummallista ollutkin jos jompikumpi meistä olisi viettänyt aamut nakutellen toisen seinää, ihan vain piruuttaan. Pienellä vaivalla aamuisen ääntelyn syy selvisi.

Talon ulkoseinustalla oli tehty tuhotöitä. Linnanpellon heikkolahjaiset citylinnut, olivat väärinymmärtäneet 20-luvun rakentajan keksinnön. Siivekäs talonvaltaaja oli tunkeutunut hirsien väliin rakennetusta ilmastointiaukosta sisään ja alkanut sisustaa äänekkäästi aamuyön tunteina. Ilmastointiin tarkoitetusta aukosta pursui villaa ja pesänrakennusaineksia.

Jo aikaisemmin olen blogissa kertonut kuinka kaverin kanssa autoimme Lapinlahtelaisia kolopesijöitä omassa urakassaan. Olimme siis naapurin kanssa suurten eettisten ongelmien edessä. Olivathan linnut täällä jo kauan ennen kaupunkeja. Vahvin kuitenkin selviää.

Käynti paikallisessa sekatavara/rakennustarvike/karkki/työkone liikkeessä auttoi ja mukaan tarttui muutama ylimääräinenkin metri myyräverkkoa. Myyjä tosin yritti myydä meille samaa verkkoa puolet kalliimmalla, auton tuunaukseen tarkoitetussa paketissa.

Pienellä vaivalla ihminen otti taas erävoiton eläimistä. Ei siinä mitään ylpeyden aihetta ole. Tavallaan taas yksi lintuperhe saattaa olla ilman kotia. Omaatuntoa rauhoittaakseni otin yhteyden paikalliseen ornitologiin joka tuli mukaan verkoasennusprojektiin. Lintutieteilijä kertoi silminnäkijähavainnoista poiketen, että kyseinen lintu saattoi olla suurella todennäköisyydellä joku tiainen. Myös leppälintu tai varpunen olisi saattanut tehdä kyseisen tempun. 

Ympäristöystävällistä lintutieteilijää konsultoidessani, sain oivia ohjeita. Seuraavana onkin otettava selvää, onko mahdollista rakentaa museokohteena olevan talon yhteyteen pientä linnunpönttöä samoille kohdille. Lähimetsään se on tietenkin mahdollista pystyttää, mutta silloin olisi linnuilla yksi cityasunto vähemmän. 

Helvetinjärveltä Seitsemiseen

Helvetinjärvi

Syyslomalla tuli reissattua kahdessa maamme kansallispuistossa. Otin mukaan myös vaimon, joka ehti juuri ja juuri mukaan keittiöstä. 

Ajoimme kaakkoon kohti Helvetinjärveä, teemaan sopivasti matkasimme sinne legendaarista tietä 66.

Helvetinjärven kansallispuisto on Pirkanmaan ylpeys. Rotkolaakso on jylhyydessään erittäin kaunis. Itse, suhteellisen monia paikkoja kolunneena, en oikein millään enää jaksa motivoitua Suomalaisten perusmetsien tallaamisesta, paitsi tietenkin kuntoilumielessä, tai arjen eskapismia hakiessa. Niinpä Helvetinjärvi oli mukava poikkeus. Sellainen köyhän miehen Koli.

Helvetinjärvi käytti markkinoinnissaan tehokkaasti hyväksi hurjaa nimeään - osoituksena siitä nämä ylösalaisin käännetyt kelot ja kyltti parkkipaikan edessä.

Vuoden viimeisessä lumettomassa ja kirpeässä syyssäässä oli mukava vaellella pitkin Helvetinjärven polkuja ja tutustua rotkolaakson kuruihin. Alueella oli muuten kokonaisuuden huoliteltuun olemukseen nähden yllättävän sekavia reittimerkintöjä. Muutama polku tuntui menevän päällekkäin ja limittäin vaikka minkälaisella tyylillä. En tiedä oliko tarkoituksena tehdä sunnuntaimatkaajan päiväkävelystä yhtä helvettiä.

Sää kuitenkin suosi ja hengityksen höyrytessä Pirkanmaan ilmaan, ihastelimme luonnon suuruutta.

Joku oli aloittanut kiinnostavan perinteen, kasaamalla pieniä kiviä polulta valtavan siirtolohkareen päälle. Mekin kannoimme kortemme kekoon, asettamalla omat uhrimme äiti maan alttarille.

Seitseminen

Toinen Länsi-Suomen puistoista - Seitseminen on myös hieman alle viidenkymmenen neliökilometrin kaistale raitista ilmaa ja liikkumisen vapautta. Suota, metsäalueita ja harjuja tarjoava puisto oli ainakin näin päiväkävelynä paljon Helvetinjärveä tylsempää tallustelua, mutta mikäpä siinä jos metsästä tykkää.

Tämänkin alueen poikki kulki Pirkanmaan oma "Pirkantaival" niminen maakuntareitti. Mietin tuossa kävellessäni, että kuka maakuntareittejä oikein kävelee. Itseäni alkoi houkuttaa jonkin maakuntareitin kävely päästä päähän, ihan vain siksi että olisi joskus sellaisen tehnyt. Ehkä joku päivä kun aikaa on enemmän. Jos sellaista päivää tulee. 

Keittokatos jossa ei ole järkeä. Tähän mahtuu tasan kolme makkaran paistelijaa kerrallaan. Vaikka Ämpäri mihin tulet, sekin on tehokkaampi. Ihan tavallinen nuotiopaikka se vaan jakaa lämpöä useampaan suuntaan.

Osa reitistä oli juuri korjailtu. Pitkospuut hohtivat uutuuttaan pimenevässä illassa. Kyllä kelpasi kävellä vaikka painavammankin henkilön.

Jo tulomatkan loppupuolella alkoi uusi aikakausi. Talvi on tulossa. Se yllätti taas kerran varomattoman tiellä liikkujan oikein housut nilkoissa. Kesärenkailla päästellessä tuli käytyä ojan puolella kahteenkin kertaan. Kauniin valkoinen lumivaippa kätki alleen tehokkaasti syksyn lehdet ja muutti maailman aivan toisenlaiseksi kuin se oli ollut vielä samana aamuna.

Puolesta maan ja kunnian

Pieni mutta sitäkin nationalistisempi kannattajajoukko saapui Kuopiosta Helsinkiin seuraamaan Suomi-Espanja jalkapallon A-maaottelua. Lähdin ystävien kanssa katsomaan peliä todellisella kengännauhabudjetilla.

Reissussa mentiin kyllä muutenkin rimaa hipoen. Taisi joiltakin jäädä ruoka maksamatta riistoketujua edustavalla huoltoasemalla ja hotelliyöpymisen sijaan valitsimme auton takakontin ja parkkipaikan. Väsynyt kannattajajoukko oli täysin hukassa suurkaupungissa ja mistään ei löytynyt laavua mihin tehdä tulet mukana kannetuille hirvenruhoille. Helsingin yössä riitti pelkoa ja inhoa.

Ihmettelimme porukalla junalippua jonka onnistuimme hankkimaan mystisestä automaatista

Tunnelma itse stadionilla oli mahtava, vaikka peli päättyikin ihmeellisesti Espanjan voittoon

Yö vietettiin yllättävän tilavassa farmariautossa. Meno oli kuin huumeluolassa 

Aamu jatkui kauniina ja sopu antoi sijaa

2x Tiilikkajärvi

Alkusyksystä tai loppukesästä tuli käytyä kaksi kertaa tutustumassa Tiilikkajärven kansallispuistoon Itä-Suomessa -Rautavaaralla. Kumpikin tutustuminen tapahtui työn puitteissa. Ensimmäisellä kerralla kävin scouttaamassa puiston sopivuuden lukiolaisryhmän vaelluskohteeksi ja tarkastamassa mahdolliset ongelmakohdat kuten kahluupaikan ja yöpymisalueet sekä vedensaannin. Toisella kerralla, viikkoa myöhemmin olikin sitten tosi kyseessä kun 19 henkinen Karttulan lukion Liikunta 6 ryhmä jalkautui alueelle Suomen luonnon päivänä.

Tiilikka taitaa olla tunnettu juuri järvestään ja sen hiekkarannoista. Isoin hiekkaisista alueista on Venäjänhiekka joka soveltuu erinomaisesti päiväkävely ja eväsretkikohteeksi. Venäjänhiekalla voi myös käydä valmistamassa mahdollisesti saadut kalat lounaaksi asti.

Erämaisten harjuluonnon katveessa on kiva kiertää järveä ja valitsin oppilaille myös reitin jonka aikana kaarsimme hiukan idemmässä olevan aapasuon ylitse. Maisema siis vaihtui tiuhaan, vaikka paluumatkalla tulimme osittain samaa polkua.

Matkalla Rautavaaraan

Sammakkotammen lähtöpaikalla

Pientä ohjeistusta karttaryhmälle ennen lähtöä

Matkalla

Retkellä oppilaiden kanssa muistaa aina itsekin miksi alunperin alkoi nauttimaan siitä että kävelee pää tyhjänä arjen oravanpyörän ajatuksista. On uskomattoman vapauttavaa vain kävellä ja tehdä ruokaa, katsella maisemia ja nauttia sosiaalisuudesta puheen avulla. Karttulan nuorilla oli hyvin kypsiä ajatuksia ja puhuimmekin paljon sosiaalisen median kahlitsevuudesta ja siitä kuinka nykymaailmassa tulisi aina olla tavoitettavissa. Metsän keskellä sielu huokaa.

Perusasioita - Ruokailua ja majapaikan valmistamista

Aikaisempana viikonloppuna olin lähinnä juossut Tiilikkajärven ympäri. Oppilaiden kanssa vietimme kuitenkin yön kansallispuiston pohjoispäädyssä Kosevalla. Kosevan alueelta löytyi myös erätupa mutta sen yöpymiskapasiteetti oli hiukan rajallinen. Oppilaat mahtuivat yllättävän hyvin telttoihin. Muutaman teltanvalmistajan suositusmäärät yöpyjistä ylittyivät. Kahdenhengen majoitustiloihin näytti mainiosti mahtuvan neljäkin henkilöä.

Noin kymmenen kilometrin päiväkävelyt kumpanakin päivänä laittoivat tottumattomat jalat koville. Tavallisen arjen aikana ei usein kanna niskassaan reilua kymmentä kiloa (huonosti pakattua) ylimääräistä massaa. 

Järjestin myös metsässä ensiapurastit ja tulentekoharjoituksia jotka nohevat oppilaat suorittivat mallikelpoisesti. Kaikenkaikkiaan Tiilikkajärvi oli mainio paikka viettää yksi yö. Jos pidempää reissua mielii tehdä, niin voisin kuvitella että vaellus Tiilikalta vaikkapa Rautavaaralle voisi olla kokemisen arvoinen. Itse järven alue on kuitenkin loppupeleissä aika kompakti ja pieni. 

Venäjänhiekkaa

Paarit koekäytössä