Monday, May 26, 2014

Savon FrisbeeGolf Tour 2014

Frisbeegolf tuli itselleni tutuksi 2000-luvun puolivälissä Joensuussa. Lajia en kummemmin osanut ja kiekkoa heiteltiin sekalaisella friba-valikoimalla tottumattomin käsin. Tällaisesta "oikeasta" urheilijasta laji tuntui lähinnä foliohattu-larppaajien touhulta.

Joko laji tai minä on muuttunut, veikkaan jälkimmäistä, sillä friba on viennyt mukanaan kesäisin jo pari vuotta. Kuluvana kesänä sain kunnian osallistua muutaman ystävän kanssa Savon FrisbeeGolf tourille jonka aikana helteitä uhmaavat heittäjät kiskoivat yhteistulokset useammaltakin radalta. 

Savon radoista Tourille kelpuutettiin mukaan Iisalmen Paloisvuori ja Peltosalmi sekä Nerkoon kenttä Lapinlahdelta. Sieltä siirryttiin Siilinjärven Kunnonpaikkaan ja sen vieressä olevaan Vuorelan kenttään jonka jälkeen heitettiin vielä Kuopion ylpeys - Peikkometsä. Touri loppui Kuopion Riemurinteen uuteen yhdeksänväyläiseen kenttään - komeisiin Sawon maisemiin. 

Uskomattoman hienon kelin ja auringon odotetun paisteen lisäksi nautin äijien seurasta ja kovasta kilpailusta. Vaikka kisa vedettiin leikkimielellä ja laji kuuluukin ns.Spirit-lajeihin  oli ilmassa silti jatkuva jännitys. Heittojen osumatarkkuus kärsi tuulen ja omien taitojen lisäksi taatusti myös niistä pienistä asioista jotka tapahtuivat jokaisen pelaajan pään sisällä. Pitkien avausheittojen jälkeen oli vain niin uskomattoman vaikea keskittyä täydellisesti puttiin, kun näki kaverin jo laittaneen kiekon varmasti sisään. 

Kisa oli yllättävän tasokas - Seitsemän kierretyn radan jälkeen olisi ihannetulos ollut 222 heittoa. Eli koko päivän aikana tuli heiteltyä useampikin heitto. Pääsin tulokseen -2 eli 220:neen heittoon. Vanhana ei enää jaksa tempoa liikaa heittoja. Kisan toiseksi tullut veteli radan ihannetulokseen ja kolmanneksi sijoittunut otti vain yhdeksän ylimääräistä heittoa. Tiukat kisat siis!

Heittojen laadusta huolimatta maittaa kaikille pienet slaavitanssit


Kalustoa



Kaveri näyttää putin mallia


Nuoret urheilijat eväällä


Pisteidenlaskun jännäystä




Tapahtumaa taltioitiin erilaisin välinein


 Toinen ja kolmas sija maistuivat hyvälle


Omaksi yllätyksekseni pokkasin pojan kotiin!


Lopputunnelmia


Monday, May 5, 2014

Railakasta vappua

Vietettiin vappua naisen kanssa todella railakkaasti. Kymönkosken suurkaupungin sykkeessä näyttäydyimme viimeisen päälle pyntättyinä ja tavattiin kaikki ne jotka piti tavata. 

Nainen "äyskäröi" ergonomisesti


Vähensin räkättirastas kantaa manuaalisesti


Maisema muuttuu ihmisen toimesta







Kova juhliminen vaatii veronsa



Kotiseutua