Ainoa Suomessa sijaitseva "kanjoni", jossa olen vieraillut on ehdottomasti Kevonkanjoni. Suomineidon otsalla sijaitseva soramonttu näytti edes etäisesti sille mielikuvalle, joka ajatuksissani aina välkehti kanjoneista puhuttaessa.
Aivan lähialueella nykyiseltä asuinpaikaltani sijaitsee kuitenkin Korkeakoski. Maaningan nähtävyyttä mainostettiin koko Suomen korkeimmalla virtaavaksi koskeksi. Kyseessä ei siis ollut vesiputous, vaan
koski. Paikalle oli Kuopiosta reilun puolen tunnin ajomatka. Ensin Siilinjärvelle tietä 5. Ja sitten 77-tietä pitkin kohti Pielavettä.
Olin joskus vuosia sitten ajanut paikan ohitse ja käynyt vilkaisemassa aluetta, mutta viime viikonloppuna päätin lähteä tutkimaan paikkaa hieman tarkemmin. Vaihtoehtona oli sinänsä houkutteleva NetFlixin loputon selaaminen. - Odotukset olivat korkealla, olihan alueella pieni haikkausreitti nimeltään Kanjonin kierros.
Osa rappusista ei sisältänyt talvikunnossapitoa.
Korkeakoski pohjalta nähtynä. Eri lähteistä riippuen kosken korkeus vaihtelee reilusta 40:stä metristä reiluun 30:neen metriin. Koski oli jokatapauksessa suhteellisen vaikuttava näky. Keväällä on käytävä uudestaan kuvaamassa vapaana virtaavan kosken kuohuja. Itse kanjoni oli pienoinen pettymys, mutta se oli toisaalta jo odotettavissa. Komeita korkeuseroja paikka kuitenkin tarjoili.
Laitoin kaverin kulkemaan edeltä heikolta näyttävän sillan ylitse.
Luonto tarjosi matkalla yllättävän paljon esteitä ja liukkaita paikkoja.
Tulipaikka oli isketty kerrankin kauniisiin maisemiin. Tyypillisissä Savolaisissa makkaranpaistopaikoissa on laavut sijoiteltu mitä ihmeellisimpiin avopaikkoihin. Nyt oli valinta tehty huolella. Laavu oli omassa rauhassaan puron varrella.
Jatkuvan rymyämisen jälkiä jaloissa. Liukas, viettävä ja luminen maasto vaati veronsa. Vain veri jäi huutamaan maasta.
