Friday, December 27, 2013

Musta joulu



Lumet sulivat joko ilmastonlämpenemisen tai jumalien vuoksi. Oli kyseessä kumpi tahansa, näytti maailma synkälle ikkunalasin lävitse. Vesisade tappoi sinnikkäimmänkin lumiukon ja palautti maailman jälleen syksyn pimeyteen. Joulu 013 oli synkkä ja tuulinen. Ajoin Keskisuomeen joulunviettoon. Sysimusta nelostie kului renkaiden alla hitaasti räntäsateessa ja plussakelissä.

Lapsuudenkotini maisemat kutsuivat luontaantyöntävistä keleistä huolimatta. Ulos oli lähdettävä. Iholla tuntui raikkaan metsän tuoksu.

Uimaranta odottaa kesää


Anoreettisen lumiukon viimeiset päivät


Paljon oli Viitasaarella tapahtunut ja paljon ennallaan. Sukulaispoikien kanssa leikittiin niitä samoja leikkejä joita pojat ovat leikkineet vuosisatoja. Järvenjäillä kävely ei tunnu koskaan lähtevän pois muodista. Kävimme tutustumassa paikalliseen luonnonsuojelalueeseen ja luonnonvesiputoukseen. Karoliinan portailta alas syöksyvä vesimassa oli vuodenaikaan nähden vuolas.


Raikasta lähdevettä 


Paikalliset alkuasukkaat neuvoivat lyhimmän tien ylitse.





Kotikylän neljä laavupaikkaa eivät nähtävästi olleet riittävästi, yksityisyyttä arvostaville kyläläisille. Uusi paikka tuli testailtua ensimäistä kertaa. 


Kärnäjärven hiljaisuus rauhoitti tuttuun tapaansa



Saturday, November 30, 2013

Taloyhtiössä tapahtuu

Taloyhtiömme kaksijäseninen hallitus pääti yksimielisesti järjestää pihapiirissämme juhlat adventin kunniaksi. Paikalle oli saapunut yllättävän paljon kommuunimme asukkaita ja naapuruston tuttuja. Lumi oli ilmestynyt taivaalta pihaan edellisenä yönä, ja jatkanut leijailuaan vielä suuren osan kuluneesta päivästäkin. Puitteet olivat talviset ja kauniit.

Ideamme oli aloittaa talvi yhdessä ja tavata toisiamme. Perinne joka on painumassa unholaan maassamme. Kerrostaloissa naapuria nähdään vain ikkunasta ja heidän kanssaan kommunikoidaan lähinnä postiluukusta tiputettavilla paperilapuilla tai lakimiehen välityksellä. Toista se on meillä - Kun naapurit tuntee on kommunikointi vähemmän provosoivaa ja ajatuksia voi vaihtaa muustakin kuin melun aiheittamisesta tai lemmikkieläinten heitteillejättämisestä. Yhdessä täällä asutaan ja viihdytään.

Kommuunimme pihalle ostettiin valopuu. Kunnia puun sytyttämisestä annettiin taloyhtiömme vanhimmalle jäsenelle, joka vielä 90 vuotiaanakin jaksoi juhlistaa adventtia kanssamme. Iltaa vietti pihapiirissä onnellinen poppoo - makkaraa paistellen ja glögitarjoilusta nauttien.



Valoa maailmalle




Tytöt olivat laittautuneet juhlaviksi


Sisällä huvimajassa parannetaan maailmaa


Saturday, November 23, 2013

Kalakukko Boulder

Savon kiipeilijöiden uusi ylpeys - Voema kiipeilykeskus keräsi lauantaina väkeä kuin Kuopion tori. Lähdin kaverin kanssa haistelemaan nöyrillä mielin kiipeilykisojen tunnelmaa. Minua ei juurikaan voi syyttää kilpailuhengen puutteesta, niinpä tästäkin päivästä kuoriutui verinen taistelu. Kalakukko Boulder - tapahtuma, oli onneksi niin korkeatasoinen että omat rajat tulivat nopeasti vastaan. Seinällä leikittely ei siis mennyt turhan vakavamieliseksi.

Kisoissa oli uskomattoman leppoisa tunnelma, pahimmat kilpakumppanitkin jaksoivat kannustaa toisiaan ja kaikki apua tarvitsevat saivat neuvoja itseään kokeneemmilta. Tuli taas mieleen, että tällaisesta ilmapiiristä voisi ottaa mallia moni muukin urheilulaji.


Kilpailun reittikorttiin merkittiin onnistuneet topitukset. Miesten sarjassakin taisi olla kymmeniä osanottajia. Tapahtuma oli selvästi kasvanut edellisvuosista, jolloin se kiivettiin vielä Kuopiohallin pieneksi käynneellä seinäpinta-alalla.


Kaveri veivasi jalkaansa puolisentuntia kiinni uudenkarheita kiipeilykenkiään. Muutaman kynnen taivuttua alkoi kenkä istua.



Reittejä oli yhteensä 42 kappaletta. Joten välillä alkoivat jo löysäksi käynneet kengätkin painamaan jalkaa. Voema tarjosi kilpailijoille ilmaista palautumisjuomaa ja proteiinipatukkaa - plussat järjestäjälle.



Pitkän kilpailun jäljet ihossa.


Saturday, November 16, 2013

Maakuntasamoilua

Olen tutkinut asuinalueeni laavut ja tulentekopaikat tarkalla kammalla. Arkena tulee aina hetkiä, jolloin haluaa lähteä ulos hengähtämään betonin ja asfaltin keskeltä. Ihmiselle on tärkeää vain viettää hetki tähtien alla, olla luonnossa ja tuntea ympärillään puut ja ilman raikas kulku kasvoilla.

Suovun alueella Kuopiossa (Karttulan tieltä 13km pohjoiseen pitkin 5550 tietä) sijaitsee yksi tärkeimmistä sienestys- ja marjastus paikoista joita kaupungilla on tarjota. Alueella on useampikin tulentekopaikka, joista kaksi on tullut erittäin tutuiksi makkaranpaistelu iltamien viettopaikaksi, mutta yksi oli jäänyt kokeilematta. Rankan työviikon jälkeen lähdin kollegani kanssa hiukan samoilemaan alueelle. Tarkoituksena oli löytää ilo synkän ja sateisen marraskuisen taivaan alta.

Mondeo jätettiin metsätien varteen nokka kohti kaupunkia - Reitti Lammasjärven laavulle oli mahdollista kävellä vain jalan. Umpeen kasvaneet tiet näyttivät olleen vain satunnaisella käytöllä. 


Ihmisen jäljet luonnossa - Tuuli heilutteli rauhalliseen tahtiin ruostuvaa tynnyriä. Vuosien päästä se palaa luonnonkiertoon itsekkin.


Jatkuvat sateet muistuttivat mahdistaan puiden oksilla



Osa puista oli suorastaan hämmästyttävän naavaisia, alueen ilmansaasteet ovat siis kurissa.



Majavan työmaan jälkiä



Lammasjärvelle mentäessä umpeen kasvanut tie päättyi ja muuttui risukkoiseksi poluksi. Polku katosi metsän sekaan ja missään ei näkynyt enää reittimerkintöjä. Katsoimme parhaaksi luottaa maamerkkeihin ja suunnistimme rannan mukaan. Takaisin tultaessa kokeilimme vaihtoehtoista reittiä, joka olikin noin puolet lyhyempi.

Lammasjärvi siintää marraskuulle harvinaisessa auringonpaisteessa. Harvinaista herkkua pohjoisille kansoille.


Laavun varustelu ja puuhuolto kohdallaan - Kävijämäärät lähes nollissa



Arki ja arjen ahdistus katosi tulen rätinään. Puhdistava tuli kasvatti naavan miesten partoihin ja saasteeton ilma täytti keuhkot. Savon sydänmailla istui kaksi onnellista ihmistä, jotka paransivat maailmaa tarinoillaan




Monday, November 11, 2013

Sisustusnurkkaus

Viitasaaren lukion kivirakennus valmistui vuonna 1962. Tosin puusta valmistettu vanhempi osa oli käytössä jo 1905. Eli Viitasaaren lukiolla on ikää pitkälti yli sata vuotta. 

Puinen "vanha lukio" on yhä käytössä, joskaan se ei enää palvele tulevia valkolakkisia. Fyysisesti
Viitasaaren lukio on muuttanut uuden koulukeskuksen yhteyteen. Kävin itse nuoruudessani kolme vuotta kyseistä lukiota silloin kun se sijaitsi vielä historiallisella paikallaan. Tosin omat kouluvuoteni eivät millään tavalla valmistaneet itseäni siihen ajatukseen, että olisin jonain päivänä itse töissä opettajana.

Aika muuttuu ja kello käy. Historiallinen, mutta ruma kivirakennus huomasi tehtävänsä päättyneen syksyllä 2013. 

Sen minkä suomalainen työmies rakensi joskus paremmasta tulevaisuudesta unelmoiden, murentuu nyt virolaisten rakennusmiesten käsittelyssä kivikasaksi. Saman kohtalon tulee varmasti lähivuosina kokemaan monikin entinen opinahjo. Oli syy sitten sisäilmassa, kaupungin verkostokouluhankkeissa, uusissa koulukeskuksissa tai autioitumisessa, niin koulut tuntuvat olevan katoavaa luonnonvaraa.

Rakennusmiesten jäljiltä oli jäänyt lukion pihalle ja seinien sisäpuolelle paljon poltettavaksi ja tuhottavaksi meneviä jätteitä. Löysin pihalta useampiakin aarteita, mutta yksi herätti mielenkiinnon sitten ihan todella.

Suureen kasan alla, entisen liikuntasalin lattialla oli vanha, klassinen koulun penkki. Pitkällä penkillä oli istuttu ja kisailtu useammankin kerran. Kuljetusongelmien takia ja tulevia sijoitusongelmia ennakoiden sahasin penkin pienempään tilaan mahtuvaksi ja irroitin siitä kannakepuut. 

Pienellä tonkimisella se penkki täältä löytyi


Torsopenkin tarina jatkui. Penkin jalkoja piti hiukan korjailla, koska ne olivat vääntyneet. Sahasin jaloista irti tukiosana oleet puiset hampaat, sillä itselläni ei ollut välineitä tai taitoja taltata penkin istuinosaan vastaavia koloja.



Sahaamisen ja hiomisen jälkeen ajattelin ruuvailla penkin istuinosan kiinni jalkoihin. Lopputulos alkoi kuitenkin mietityttämään. Perinteitä kunnioittaen päätin käyttää rakentamisessa vain nauloja. Vaikka itselläni onkin jonkinmoinen viehtymys ruuvailla kaikkea tielle osuvaa, uskoin vanhassa tyylissä olevan omat etunsa. Ainakin lopputulos näyttäisi oikealla tavalla entisöidyltä.

 
Yläpuolella vasemmalla alkuperäiset naulat - Oikealla uutta rautaa.

Historian siipien havinaa - Tuntematon oppilas on painannut nastan kiinni penkkiin.


Penkki on ollut nähtävästi myös oppilaiden kidutuksen apuvälineenä. Istuinosaan on jäänyt selkeät jäljet mittataulukosta jota on käytetty oppilaiden venyvyyttä mallintamaan.


Lähes valmis lopputulos toimii tarve-esineenä ja sisustuselementtinä








Wednesday, October 23, 2013

Lentävien lintujen talo

Jo pidemmän aikaa, oli seinän takaa kuulunut outoja ääniä. Yritin parinakin aamuna paikallistaa äänen aiheuttajaa huonolla menestyksellä. Ääni kuului jostakin katonrajan tuntumasta ja tuntui aina siirtyvän hiukan eri paikkaan. Nopeita nakutuksia ja liikkeen tuntua - Jotain eläimellistä

Yläkerrassa oli silloin tällöin majaillut koira, ja 1920-luvulla rakennetussa talossa viihtyi varmasti kaikkia faunan edustajia sulassa sovussa kattohirsien kätköissä. Niinpä annoin asian olla. 

Naapuri otti kuitenkin asian esille eräänä päivänä. Yhdessä päädyimme siihen tulokseen, että äänten aiheuttaja ei ollut kumpikaan meistä - mikä oli tietenkin mieltä huojentava vaihtoehto. Olisihan se kummallista ollutkin jos jompikumpi meistä olisi viettänyt aamut nakutellen toisen seinää, ihan vain piruuttaan. Pienellä vaivalla aamuisen ääntelyn syy selvisi.


Talon ulkoseinustalla oli tehty tuhotöitä. Linnanpellon heikkolahjaiset citylinnut, olivat väärinymmärtäneet 20-luvun rakentajan keksinnön. Siivekäs talonvaltaaja oli tunkeutunut hirsien väliin rakennetusta ilmastointiaukosta sisään ja alkanut sisustaa äänekkäästi aamuyön tunteina. Ilmastointiin tarkoitetusta aukosta pursui villaa ja pesänrakennusaineksia.


Jo aikaisemmin olen blogissa kertonut kuinka kaverin kanssa autoimme Lapinlahtelaisia kolopesijöitä omassa urakassaan. Olimme siis naapurin kanssa suurten eettisten ongelmien edessä. Olivathan linnut täällä jo kauan ennen kaupunkeja. Vahvin kuitenkin selviää.

Käynti paikallisessa sekatavara/rakennustarvike/karkki/työkone liikkeessä auttoi ja mukaan tarttui muutama ylimääräinenkin metri myyräverkkoa. Myyjä tosin yritti myydä meille samaa verkkoa puolet kalliimmalla, auton tuunaukseen tarkoitetussa paketissa.



Pienellä vaivalla ihminen otti taas erävoiton eläimistä. Ei siinä mitään ylpeyden aihetta ole. Tavallaan taas yksi lintuperhe saattaa olla ilman kotia. Omaatuntoa rauhoittaakseni otin yhteyden paikalliseen ornitologiin joka tuli mukaan verkoasennusprojektiin. Lintutieteilijä kertoi silminnäkijähavainnoista poiketen, että kyseinen lintu saattoi olla suurella todennäköisyydellä joku tiainen. Myös leppälintu tai varpunen olisi saattanut tehdä kyseisen tempun. 

Ympäristöystävällistä lintutieteilijää konsultoidessani, sain oivia ohjeita. Seuraavana onkin otettava selvää, onko mahdollista rakentaa museokohteena olevan talon yhteyteen pientä linnunpönttöä samoille kohdille. Lähimetsään se on tietenkin mahdollista pystyttää, mutta silloin olisi linnuilla yksi cityasunto vähemmän.