Monday, May 6, 2013

Kolopesijöiden auttajat

Kevät tulee vauhdilla ja linnut alkavat sirkutella puissa. Nykyisissä talousmetsissä ei juuri täällä savossakaan löydy kolopesijöille ikääntyneitä kolopuita pesimäpaikoiksi. Päätettiin kaverin kanssa auttaa nykyajan uusavuttomia lintuja ihan hyvää hyvyyttämme. Linnunpönttöjen sijoituspaikaksi valitsimme yhteisen anoppilamme maalla Lapinlahdella (kummallakin on pieni omistusosuus perheen siskoksista) Kaupunkiin ei nyt kukaan halua lintuja pyörimään räystäisiin. 

Itseasiassa kokemusta kapungistuneiden kolopesijöiden aiheuttamista ongelmista on minulla tältäkin vuodelta. Aivan katonrajassa talossamme asuu vanhassa tuuletusaukossa lintu (äänistä päätellen kokoluokaltaan vähintään strutsi) joka paikkauskollisuuttaan ihastuttaa asuntoa jokainen kevät. Onnea linnulle hyvästä asunnonvalinnasta.

Linnunpöntön suunnittelu ei ole niin simmpeliä kuin voisi luulla. Jokaisella on varmasti mielessään omat räpellyksensä ala-koulun erityisryhmän tunneilta, mutta nyt lähdettiin tekemään laatua, olihan tekijöinä ammattimiehet. Oikeat kokoluokat ja aukkojen mitat sekä syvyys löydettiin tietenkin kovan tutkimuksen kautta. Alan kirjallisuuteen tutustuttiin teemaan sopivasti ulkoilmassa ja sahanpurun keskellä.



Itselleni tuli uutena asiana ainakin se, että alunperin lintujen pöntöt olivat tehty pyyntiä varten. Vasta 1800-luvulla niiden avulla alettiin suojelemaan maan katoavaa kolopesijä kantaa.

Tiasten ja muiden pienten lentelijöiden asumusten suuaukot olivat halkaisijaltaan enintään 28mm. Telkälle ja pöllöille sekä oraville (kaverin suosikki liito-orava) aukon halkaisija sai olla jopa yli 50mm. Jopa 150-200mm. Niinpä valinnanvaraa oli. Päätimme tehdä kaksi erikokoista pönttöä eri tarkoituksiin.


Kahden miehen pajamme valmisti pöntöt rakkaudella. Oikeastaan näiden luksuslukaalien kutsuminen pöntöksi on jonkinlainen asunnon arvonalennus. Irrotettavalla pohjalla varmistimme helpon asunnon vuosisiivouksen ja tumman huopakaton suojassa on lintujen mielyttävä kuunnella sateenropinaa Suomen suvessa. Suuaukon nerokas metallinen suojaus estää liian halukkaiden kanssapesijöiden ja petojen tunkeutumisen suuaukosta. Suunnittelussa otettiin huomioon myös katon asento ja kiinityspisteet. Kaikenkaikkiaan kaunista skandinaavista designia.

 
Valmiit asunnot sijoitettiin lähimetsään paikallisen lintutieteilijän avustuksella. Vuosien kokemus pönttöjen sijoittelusta ja sijoituskorkeudesta tuli tarpeeseen.





No comments:

Post a Comment