Sunday, May 19, 2013

Kovaa ajoa Jyväskylässä

Kävin viikonloppuna seuraamassa kaverin MTB-kisoja. Kisat pidettiin Jyväskylän Harjulla. Aivan uskomattomia suorituksia tuollaiset kisarykäisyt. Kilometrin pituista kiekkoa 15 kierrosta ylä- ja alamäkeä sykerajoilla jotka eivät taatusti ole mukavuusalueella. Itselleni tuli hiki jo pelkästä katselusta.

Kaveri lähti kisoihin löysin rantein, vanhana pelimiehenä hän osasi ajoittaa kisakunnon juuri nappiin - Nesteytys hoidettiinkin jo ennakkovalmisteluiden mukaan huoltoautossa matkalla Varkaudesta Jyväskylään.



En ole aiemmin käynnyt katselemassa pyöräkisoja, mutta paikalla olleiden ihmisten paljous kyllä yllätti. Kisoihin osallistui paljon porukkaa ja ihmisiä tuntui olevan kaikkialla. Ehkä ihmisten paljous johtui samaan aikaan olleesta yläkaupungin yö - tapahtumasta. Paikalle osui myös muita vanhoja kavereitani, jotka tietenkin halusivat poseerata kisojen ennakkosuosikin kanssa.


Itse kisa kesti vain hetken ja oli erittäin intensiivinen. Kaverikin pääsi maaliin kunnialla ja nimi laitetiin muistiin jyväskylässä. Kisan lopputuloksesta ei tosin juuri ollut tietoa huoltoauton jo lähtiessä takaisin kohti Savoa.

Jyväskylän kokoisen kyläpahasen teknisistä valmiuksista ei juuri ollut tietoa. Siispä varauduimme savosta lähtiessämme sopivalla määrällä käteistä.



No comments:

Post a Comment